
Olen käynyt varsin pitkän tien itsetuntemukseen liittyvien asioiden parissa, kirjoittanut aiheesta muutaman kirjan ja toiminut itsetuntemusta lisäävien kirjojen kustantajana omassa yrityksessäni 30 vuotta. Viitisen vuotta sitten (vuonna 2016) tämä asetelma kuitenkin muuttui, kun hetken mielijohteesta ryhdyin opiskelemaan ensin filosofiaa ja sitten sosiologiaa. Valmistuin keväällä 2020 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylästä pääaineenani sosiologia ja sivuaineenani filosofia, minkä jälkeen jatkoin suoraan sosiologian tohtoriopintoihin, joita siis parhaillaan teen. Väitöskirjassani tulen tarkastelemaan sitä, millaisia ajatuksia tieteentekijöillä on tieteen tulevaisuudesta ja tieteenharjoittamisen vapaudesta.